Kirjoitin blogin alkuaikoina siitä, että olen kiinnostunut aikuisimetyksestä seksuaalisesti. Tämän tekstin jälkeen oikeastaan en ollut miettinyt imetysfantasioita ollenkaan. Kuten varmaan aktiivisemmat lukijat ovat huomanneet, niin minun kiinnostuksenkohteeni tuntuvat hyppivän vähän toisesta asiasta toiseen hyvin nopeasti; innostun uusista asioista, mutta jos ne eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia (kuten esimerkiksi käytetyt pikkarit) niin ne jäävät.
Niin kävi myös imetysfantasialle. Päädyin kuitenkin pornoa katsoessani katselemaan pitkästä aikaa imetyspornoa, ja yllätyin kun en enää saanut siitä mitään irti. Olihan se kivannäköistä kun naiset imivät toistensa rintoja, mutta se varsinainen maidon tuottaminen ei tehnyt minulle yhtään mitään.
Ehkä tämä asia on muuttunut sen takia, että olen päätynyt olemaan viime aikoina paljon lasten parissa ystävien vauvojen vuoksi. Lisäksi kun mediassa on keskusteltu paljon julkisella paikalla imettämisestä ja imettämisen sosiaalisista ja terveydellisistä hyödyistä, niin asia ei enää tunnu sillä tavalla kiihottavalta. Suunnittelemme myös puolison kanssa perheenlisäämisestä, jolloin imettäminen ei tunnu seksuaaliselta vaan yksinkertaisesti vauvan ruokkimiselta.
En kyllä jaksa harmitella tätä, vaan olen oikeastaan aika tyytyväinen. Veikkaan että kiinnostukseni imettämiseen on ollut nuoruuden kokemuksen puutetta ja halua päästä olemaan naisen kanssa lähellä, varsinkin hänen rintojensa lähellä. Nyt kun on kokemusta aivan eri tavalla ja rintoihin pääsee kiinni koska vaan, ei se maito kiinnosta yhtään.
Odotan kyllä innolla sitä, että kun joskus se vauva tulee ja vaimo alkaa imettämään, niin aion kyllä maistaa maitoa. Tämäkin on ilmeisesti monilla miehillä joko fetissi tai sitten vain iso osa seksuaalisuutta - aikuisen imettäminen. Monet parit ovat ilmeisesti lähentyneet paljon sen vuoksi, että puoliso on imenyt maitoa naisen rinnoista. Monesti maitoa jää yli tai jos lapsi on jo siirtynyt korvikkeeseen tai kiinteään ruokaan ja maidon tuotanto jatkuu vielä, niin on koettu luonnollisena että puoliso on osana imetysprosessia. Tämä elämänasenne kiinnostaa ajatuksen tasolla, mutta en tiedä miltä se oikeasti tuntuisi. Kerroin vaimolle pohtivani tätä asiaa, mutta hän koki asian vähän outona että imisin maitoa hänen rinnoistaan.
Tilanne varmasti voi muuttua kun joskus se lapsi tulee elämään. Voi olla että silloin kun kaikkien vuosien haaveiden jälkeen imetystä pääsee kokeilemaan, se voikin tuntua todella kummalliselta. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen ettei ole haluja tai toiveita sen enempää imetysfantasioihin. Onhan itsellä näitä fetissejä ja haluja jo valmiiksi niin paljon, että vaihtaisin mielelläni pahimmat fetissit vaikkapa siivousintoon!
Millaisia ajatuksia imettäminen ja aikuisen imettäminen sinussa herättää? Oletko kokeillut?
Kuiskauksia Kaapista
Salaisuuksia, fetissejä, fantasioita...kiinnostaako?
torstai 18. toukokuuta 2017
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Sylkeminen
Sylkileikit ovat alkaneet kiinnostaa minua todella kovasti sängyssä. Tämä on taas näitä asioita, jotka ilmestyivät täysin yllättäen. Se alkoi siitä, kun pidän järkyttävän paljon siitä että nännejäni stimuloidaan esileikin ja seksin aikana, se tekee todella hyvää. Kerran, muistaakseni pienessä maistissa, pyysin puolisoani nuolemaan nänniäni oikein märällä suulla, ja lopulta pyysin hieman valuttamaan sylkeä siihen minun katsellessani. Se aiheutti suunnattomat henkiset fiilikset.
Siitä se sitten lähti, sylkeä valuteltiin jokaisen seksikerran aikana, kunnes kerran uteliaisuuttani pyysin häntä sylkäisemään nännilleni. Kun tunsin syljen lentävän rinnalleni, kehoni alkoi värisemään aivan kuin orgasmin aikana. Se tuntui suunnattoman hyvältä, ja pyysin häntä jatkamaan sitä muutaman kerran.
Järkyttävän orgasmin jälkeen keskustelimme asiasta. Minua hieman arvellutti että kokeeko hän sylkemisen ällöttäväksi tai vastenmieliseksi, mutta ihana nainen kun hän on, hän nyökkäsi ja sanoi tekevänsä sen mielellään koska näki miten hyvää se teki minulle. Koin siitä hieman häpeäntunnetta, jostain syystä taas, mutta seuraavalla kerralla pyysin häntä taas sylkemään. Tätä kesti pitkään ja olin todella tyytyväinen.
Vappuna sitten vapputunnelmissa, päätin rohkaista itseni ja pyytää häntä sylkäisemään kasvoilleni. Pelotti hieman etukäteen miten hän suhtautuu siihen, tai oikeastaan miten itsekin suhtaudun asiaan. Ei päälle sylkeminen ole koskaan edes ajatuksen tasolla kiihottanut minua yhtään, mutta nyt halusin kokeilla. Hän katsoi minua, mietti hetken, ja sylkäisi naamalleni. Kehoni alkoi värisemään, tuli suuria mielihyvän aaltoja ja koin suurta henkistä tyydyttytämistä. Yllätyin itsekin reaktiostani, ja niin yllättyi puolisonikin. Pyysin häntä jatkamaan, ja se tuntui vaan entistä paremmalta.
Päädyimme harrastamaan villiä yhdyntää, useita asentoja ja suuseksiä, kunnes laukesin hänen suuhunsa. Lopulta, vielä kaiken euforian vallassa, pyysin häntä sylkäisemään spermani naamalleni. Se ei ollut ihan yhtä kätevää kun pelkkä sylkeminen, mutta se tuntui niin hyvältä.
Olen kyllä aikaisemmin lukenut sylkemisestä alistamisen muotona, mutta en itse kokenut tätä tilannetta alistamisena. Se oli uteliaisuutta ja seksuaalisuuden toteuttamista. Todettiin yhdynnän jälkeen, että voidaan tätä harrastaa enemmänkin. Tämän jälkeen olen pohdiskellut, että miksi se oli itselleni näin kiihottava kokemus.
Kokeilin myöhemmin sylkäistä hänen rinnalleen, mutta se ei aiheuttanut meille kummallekaan sen suurempia fiiliksiä. Vapun jälkeen seksiä on ollut vähän huonommin, flunssat ja kiireet ovat vieneet ajan ja seksihalun pois, mutta varmasti sylkijuttuja tullaan vielä kokeilemaan uudestaan.
Onko teillä lukijoilla millaisia kokemuksia syljestä seksin aikana?

maanantai 26. joulukuuta 2016
Pissaleikeistä vaippaleikkeihin?
Täytyy sanoa, että en vielä puoli vuotta sitten ajatellut että lähtisin kokeilemaan vaippaleikkejä. Ja jos olisin ajatellut, tuskin olisin silloin ajatellut että leikit olisivat kivoja! Hämmensin itseäni oikein kunnolla.
Olen kyllä jo pitkään tiennyt, että jotkut ihmiset tykkäävät vaippaleikeistä. Ne eivät ennen sytyttäneet minua, mutta ei siinä leikissä ole mitään pahaa. En tosin ymmärtänyt tätä aikuisvauva-roolileikkiä ollenkaan, missä otetaan todella alistunut rooli ja toinen henkilö pitää sinusta huolta, syöttää, laittaa nukkumaan ja vaihtaa vaippoja. Minua on aina haitannut ajatus, että olisin niin avuton että tarvitsisin apua - siksi tämmöinen mentaliteetti tuntuu minulle vieraalta.
Miten sitten päädyin kokeilemaan vaippoja, kun pohjalla oli tämmöiset fiilikset? Mietin vastausta tähän kysymykseen vieläkin. Selasin seksifoorumi.net -sivuston keskustelua pissaleikeistä. Pissaleikit kiinnostivat minua alunperin, ja pissausketjussa olikin vahva vaippaharrastus-edustus. Niiden vaippakommenttien lukeminen hämmensi. Luin ketjua sen vuoksi, että löytäisin kokemuksia päällepissaamisesta, mutta välissä oli vaippajuttuja.
Aloin ehkä hieman kuitenkin lämmetä. Keskustelijat puhuivat aiheesta asiallisesti ja kehuivat kuinka ihanalta se vaippaan pissaaminen tuntui. Mietin että jos jostain tulee hyvä mieli ja hyvä olo, niin ei se voi olla keneltäkään pois. Lähdin googlettamaan lisää kokemuksia, ja törmäsin jo suljettuun keskusteluun suomi24.fi:ssa. Yleensä kyseinen foorumi, erityisesti seksiosio, päätyy trollaajien kynsiin nopeasti ja asiallinen keskustelu loppuu sitäkin tehokkaammin. Mutta tämä keskustelulanka olikin täynnä hyviä kokemuksia, kannustavia ihmisiä ja aitoja persoonia.
Päätin lähteä kokeilemaan, joskin rahallinen investointi pelotti. Valinnanvaraa oli paljon, erilaisia imukykyä ja kokoja. Onneksi keksin kysyä näytteitä. Attends lähetti minulle näytteet kahdesta teippivaipasta (Attends Slip Regular ja Active) sekä yhdestä housuvaipasta (Pull-ons). Sen lisäksi tilasin myös metsäpolku.fi sivulta näytteet idPantsin Fit&Feel ja IdPants inkohousuista. Sain molemmista inkohousuista eri imukykyiset ja erikokoiset näytteet.
Itse kokeilu olikin mielenkiintoista. Aloitin teippivaipoista ja niiden päälle laittaminen osottautui paljon vaikeammaksi kuin oletin. Muistan joskus aikaa sitten vaihtaneeni sukulaisen lapselle vaipan ja silloin se meni paljon helpommin päälle. Ilmeisesti myös teippivaippani olivat liian isoja, sillä kun viimeinkin sain pujotettua teipit tiukaksi, jäi vaippa silti roikkumaan löysänä päälle. Lisäksi vaipan vyötärö oli todella korkealla, en kehdannut edes lähteä kokeilemaan näiden kanssa ulos poistumista. Myös näihin pissaaminen jäi kokematta, sillä pelkäsin löysyyden johtavan vain sotkuun.
Housuvaipat olivat sen sijaan paljon helpompia, aivan kuin isohkot alushousut. Ne menivät kerralla helposti päälle, istuivat paremmin ja tuntuivat paljon mukavimmilta. Attendsin Pull-onsit olivat miellyttävät päällä, mutta pidin enemmän idPantsien housuvaipoista. Varsinkin Fit and Feel -inkohousut tuntuivat todella mukavilta päällä.
Näihin housuvaippoihin uskalsin jopa pissata. Oli hämmentävä tunne yrittää ensimmäistä kertaa pissata housuihin, kun koko elämän ajan sitä tietenkin joutuu välttelemään. Join paljon vettä, kunnes hätä oli suuri ja pienellä yrittämisellä ensimmäiset lorahdukset osuivat vaippaan. Tunne oli aika miellyttävä, lämmin aalto tuntui alapäässä ja vaipan paino tuntui mukavalta. Tosin jo heti alkuun huomasin, ettei vaippaan voi virtsata kuten normaalisti. Annoin pitkän suihkun tulla, ja vaippa pääsi vuotamaan -> siivoushommia. Tämän jälkeisillä kokeiluilla päästelinkin pieniä suihkuja kerrallaan, ja se tuntuikin paljon kivemmalta.
Kokeilin vaippoja eri tilanteissa. Minulla oli tärkeitä asiakirjoja töitä varten tehtävänä, joten etätöissä puin vaipan päälle ja keskityi työhön. Sain yllättävän hyvin tehtyä pitkään hommia, päästelin välillä pieniä suihkuja vaippaan ja jatkoin kirjoittamista. Välillä tuntui että vaippa oli täynnä ja piti käydä ottamassa ne pois, mutta poisottaminen oli helppoa.
Kokeilin myös parissa eri tilanteessa vaipan kanssa ulkoilua. Kävin lähikaupassa hakemassa maitoa ja leipää, kassajonossa uskalsin hieman päästää pissaa vaippaan. Se tuntui todella jännittävältä. Myös pyörälenkille puin vaipan päälle. Liikkeessä virtsaaminen ei tosin onnistunut, vaan aina liikennevaloissa vähän päästelin. Kävin kesken lenkkiä vaihtamassa vaipan huoltoasemalla, oli jännittävä tilanne kun oveen koputettiin juuri kun olin päästämässä viimeisiä tippoja vaippaan. Onneksi koputtaja oli hävinnyt siihen mennessä kun poistuin vessasta.
Missään vaiheessa vaippakokeiluja en kuitenkaan pitänyt tätä kovinkaan seksuaalisena tai kiihottavana. Pidin vaippojen tunteesta, pidin siitä tunteesta että minulla oli salaisuus ja tykkäsin siitä, että olin hiukan erilaisessa roolissa kuin aikaisemmin. En kuitenkaan vaippaa vaihtaessani runkannut tai seksiä harrastaessakaan ajatellut vaippojen pitämistä.
Kerroin tästä vaippakokeilusta eräälle luotettavalle kaverilleni, ja hän vitsaili että "olenpas reipas poika". En ollut alunperin pitänyt yhtään aikuisvauvan roolista, mutta täytyy tunnustaa että ystäväni kommentti sai minut tuntemaan itseni erityiseksi. En pitäisi siitä, että joku vaihtaisi minulle vaippoja tai että olisi minulle "äiti", mutta tämmöinen pieni kommentointi tuntui kivalta. Ehkä kivalta siksi, että sai vähän kuin oikeutuksen sille, ettei olekaan kamala pervo kun käyttää vaippoja. Tai vaikka olisikin pervo (leima, joka ei kyllä normaalisti haittaa minua), niin joku silti välittää.
Mitä sitten lopulta jäi vaippakokeilusta käteen? Tykkäsin näistä niin paljon, että suunnittelen jo oman paketin tilaamista metsäpolulta. IdPantsin Fit and Feel vaipat tuntuivat hyvältä päällä, ja vaippojen pitäminen oli kivaa. En usko että tästä tulee kuitenkaan massiivista fetissiä, vaan pikemminkin kiva pieni harrastus, jota voi välillä harrastella. Vaipat ovat tämän kokeilun jälkeen käyneet useasti mielessä, ja olen onnellinen että uskalsin kokeilla.

torstai 24. marraskuuta 2016
Miltä tuntuu kun pikkarikiima iskee?
Olen viime aikoina pohdiskellut itsekseni tätä omaa pikkarifetissiäni. Viime aikoina on useita kertoja tullut todella vahvasti olotila päälle, että "nyt on pakko saatava haistella." Juttelin vaimoni kanssa tästä, ja kyseli minulta asiasta todella avoimesti. Keskustelu johti siihen, että hän ei ole ennen ymmärtänyt että miltä tuntuu kun tämä ns. pikkarikiima iskee.
Kun se fiilis iskee, on se samaan aikaan todella ihana tunne, mutta samalla myös todella ahdistava fiilis. Jos sen tunteen laukaisee esimerkiksi kaverin pikkuhousut, niin välittömästi kaikki ajatukset menevät siihen että "noita on pakko päästä haistelemaan." Kaikki keskustelu ja sosiaalinen toiminta menee heti minimiin. Tunne vielä pahenee, jos tietää ettei fetissiä pääse toteuttamaan, kuten monesti kavereilla ei pääsekään.
Se on hyvin kuluttavaa, kun se ajatus jää vielä useaksi päiväksi päälle. Arjen keskellä yhtäkkiä tulee mieleen ne kaverin pikkuhousut hänen pyykkikorissaan tai hänen sänkynsä alla, ja sitä muuttuu aivan erilaiseksi ihmiseksi. On todella vaikeaa kuvailla sitä tunnetta, sillä se tunne ottaa niin kokonaisvaltaisesti koko persoonan haltuun. Varmasti fetisistit tuntevat tämän tunteen.
Löysin ilokseni jonkun aikaa sitten pikkarifetisistin blogin, jossa kuvaillaan tätä samaa tunnetta. Yllätyin myös iloisesti, koska kirjoittaja on nainen. Nettikeskusteluista ja muusta fetissikulttuurista päätellen voisi ajatella että tämä on pääasiassa vain miesten juttu, mutta onneksi olin väärässä. Blogi on nimeltään Seksiaddiktin päiväkirja. Hän on kirjoittanut pikkuhousufetissistään useammassa päivityksessä, mutta tämä lainaus merkinnästä "Seksiriippuvuus ja fetissit, osa 1" iski kunnolla.
Onneksi voi kuitenkin vaimon kanssa harrastaa pikkareileikkejä, ne pitävät pahimmat olot kurissa. Hän on muutenkin pitänyt minut järjissäni tämän fetissini kanssa ja ymmärtää kun "käyn ylikierroksilla." Voisi mennä paljon huonomminkin, ei voi muuta kuin hymyillä.
---
Seksiaddiktin päiväkirjasta hyviä pikkuhousumerkintöjä ovat myös seuraavat tekstit:
- Käytetyt pikkarit (ihania kuvia!)
- Fetissintäytteistä elämää, osa 2 (haistelukokemuksia)
Sen lisäksi "naisten kesken, osa 2" -merkinnässä hän kertoo päässeensä harrastamaan pikkareiden haistelua livenä kauniin naisen kanssa. Hän on kuvittanut tekstinsä kyseisen illan tapahtumilla. Ilta lähtee käyntiin sillä että hän haistelee naisen pikkareita niiden ollessa päällä. Innostuin tästä tekstistä niin, että kokeilin tätä vaimoni kanssa ja yllätyimme molemmat kuinka kiihottavaa se oli meille molemmille. Kiitoksia vinkistä!

"Jos menen ystäväni vessaan ja näen pyykkikorissa käytetyt pikkuhousut, minut valtaa välitön himo. Minun on pakko nostaa ne kasvoilleni ja nuuhkaista niitä."Sama tunne tulee itselläkin aina vieraiden ihmisten kotona kun näen pikkuhousuja. Vielä en kuitenkaan ole rohkaistunut toisen korille, mutta olen pohdiskellut yhden rennomman kaverini kanssa tästä asiasta puhumista. Jos hän suhtautuu asiaan hyvin, niin ehkäpä silloin voisi olla mahdollisuus. Sitä ennen joudun kuitenkin kärvistelemään ja välttelemään näitä tunteita.
Onneksi voi kuitenkin vaimon kanssa harrastaa pikkareileikkejä, ne pitävät pahimmat olot kurissa. Hän on muutenkin pitänyt minut järjissäni tämän fetissini kanssa ja ymmärtää kun "käyn ylikierroksilla." Voisi mennä paljon huonomminkin, ei voi muuta kuin hymyillä.
---
Seksiaddiktin päiväkirjasta hyviä pikkuhousumerkintöjä ovat myös seuraavat tekstit:
- Käytetyt pikkarit (ihania kuvia!)
- Fetissintäytteistä elämää, osa 2 (haistelukokemuksia)
Sen lisäksi "naisten kesken, osa 2" -merkinnässä hän kertoo päässeensä harrastamaan pikkareiden haistelua livenä kauniin naisen kanssa. Hän on kuvittanut tekstinsä kyseisen illan tapahtumilla. Ilta lähtee käyntiin sillä että hän haistelee naisen pikkareita niiden ollessa päällä. Innostuin tästä tekstistä niin, että kokeilin tätä vaimoni kanssa ja yllätyimme molemmat kuinka kiihottavaa se oli meille molemmille. Kiitoksia vinkistä!
perjantai 18. marraskuuta 2016
Seksileluarvostelu: Icicles: lasinen anustappi
Libido -niminen seksikauppa kyseli minulta kiinnostusta arvostelemaan heidän tuotteitaan. Ja tottakai kiinnostusta löytyi. Selasin heidän valikoimiaan ja kiinnitin huomiota heti Icicles -anustappiin.
Minulla ei ole kunnollisia anustappeja, mutta lasiset seksilelut ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Olen pitänyt niiden materiaalista ja niiden fiiliksestä, joten halusin nähdä päteekö sama myös anustapeissa. Lyhyesti, piti. Mutta siitä hieman myöhemmin.
Olin todella vaikuttunut lelun paketointiin. Kaikesta huokui laatu, ja lasinen lelu oli pakattu hyvin styroksiin. Pakkaus oli informatiivinen ja arvostin hyvää brändäystä.
Lelu itse osottautui pienemmäksi kuin kuvien perusteella odotin, mutta toisaalta se osottautui tuotteen vahvuudeksi itselleni. Lelun koko on noin 6,5 cm x 2,5cm, semmoinen parin sormen levyinen. Tämä teki itselleni lelusta miellyttävän, sillä se meni sisälle vain pienen lämmittelyn jälkeen. Lasinen materiaali teki tästä vielä helpomman, sillä kitkaa ei ollut juuri ollenkaan. Tarpeeksi silikonipohjaista liukuvoidetta ja yhtäkkiä huomasin nauttivani sen käytöstä.
Olen myös pitkään miettinyt tapin ostamista, jota voisi käyttää pidempääkin sisällä. Icicles osottautui oikein päteväksi leluksi myös tässä osiossa, sillä sen koonsa vuoksi sitä oli helppo pitää arjessakin sisällä. Sen pitäminen ei vaikeuttanut arkielämää mitenkään ja tuntui tosi kivalta kun oli oma pieni salaisuus koko käytön ajan.
Lelu sopii parhaiten anaaliseksin aloittajille tai lämmittelytarkoitukseen. Epäilisin, että suurempiin leluihin tottuneille tämä on liian pieni. Mutta esimerkiksi ensileluksi tämä on oikean hyvä. Ensileluna lasi on myös hyvä ominaisuus, sillä se ei tuoksu miltään eikä ole tahmea, kuten monet halvat anustapit tuppaavat olemaan. Sen lisäksi lasinen lelu on helppo pestä, hieman saippuaa ja lämmintä vettä käytön jälkeen, ja hajut ja jäljet häviävät välittömästi.
Icicles anustappi maksaa Libidon nettikaupassa 30 euroa. Mielestäni se on lasisesta seksilelusta hyvä hinta, sillä oikein käytettynä ja säilytettynä lasiset lelut kestävän eliniän.
Sain tuotteen arvostelukappaleena, enkä saanut rahaa arvostelun kirjoittamisesta. Mielipiteet ovat omiani.
![]() |
Kuva: www.libido.fi |

keskiviikko 17. elokuuta 2016
Arvostelussa: Tenga Egg
Tämä minun blogini lähti alkujaan siitä, että sain paikan avautua fetisseistäni anonyymisti. Halusin paikan, jossa voin avoimesti kertoa ilman tunnistamisen pelkoa että tykkään haistella alushousuja tai että shemale-porno kiihottaa minua. Tänne on ollut aina hauska kirjoittaa ja vieläkin hauskempaa on ollut huomata että kirjoitustyylini ja tekstini vetoavat muihinkin ihmisiin.
Ikinä en kuitenkaan ajatellut tekeväni blogilla rahaa. Minua ei kiinnosta mainoksilla rahan kerääminen, sitä varten minulla on oma päivätyöni. Hetki sitten tarjottiin rahaa siitä, että laittaisin mainoksia tänne sivuilleni. Summa oli vielä todella pieni, siihen nähden millaisen impaktin se aiheuttaisi tähän rentouteen ja vapaamielisyyteen. Jos mainostenmyyjät luette tätä, en ole kiinnostunut missään vaiheessa tekemään rahaa tällä blogillani.
Sen, mitä en tosin näe rahan tekemisenä tai sieluni myymisenä on seksilelujen arviointi. Olen itse haksahtanut todella monta kertaa kehnojen seksilelujen ostamiseen, vain siksi että tietoa ei ole tarjolla tarpeeksi - tai että niihin tietoihin ei voi luottaa. Kirjoitin aikoinaan edesmenneelle itsetyydytys.org-sivulle arvostelun anaalilelusta ja olen sen jälkeen haaveillut arvostelutöistä.
Sain tämmöisen mahdollisuuden, kun Lelulaatikko.com tarjosi minulle arvostelukappaleiksi Tengan Egg-sarjaa. Sain kokeiltavaksi six-packin, jossa on kaikki kuusi erilaista munaa.
En tiennyt mitä odottaa näiden munien kanssa. Tekopillujen kanssa on paljon helpompi visualisoida etukäteen käyttöä, mutta näiden munien kanssa ei ollut minkäänlaista ideaa että miltä ne tuntuvat tai näyttävät.
Yllätys oli kuitenkin positiivinen. Tengan munat oli pakattu hauskasti munakennoon, ja jokaisessa munassa luki selkeästi että mitä sisällä on. Arvostelukappaleessani oli tosiaan kaikki Tengan Egg-sarjan munat, jotka ovat:
- Silky
- Stepper
- Spider
- Clicker
- Twister
- Wavy
Kaikissa munissa oli hieman erilainen kuviointi, mutta kerron niistä hiukan myöhemmin. Ensin haluan aidosti kehua Tengan tuotteen brändäystä. Munat olivat esteettisesti muotoiltuja ja pakkaus oli mielenkiintoinen. Ensin pakkauksesta otetaan ohut paperinen tuotekuori pois, jonka jälkeen käteen jää kananmunalta vaikuttava muovinen kotelo. Sen sisältä paljastuu kirkas ja hajuton muna, yhteen käyttökertaan riittävä liukuvoide ja käyttöohjeet. En voi korostaa hajuttomuutta tarpeeksi, sillä se oli heti ensimmäinen asia mihin viehätyin. Tätä tuotetta oikeasti voisi käyttää missä tahansa, sillä haju ei paljasta samantien puuhia.
Munat ovat sisältä onttoja, ja jokaisen sisällä on toisistaan eroavat kuvioinnit. Tämä vaikuttaa käyttökokemukseen merkittävän paljon. Omaksi suosikiksi osottautui sekä Stepper portaikkomaisella kuvioinnillaan, joka tuntui sekä ylös että alas vedettäessä ja Clicker pallomaisella kuvioinnillaan.
Vähiten pidin Silkystä ja Spiderista. Ne tuntuivat samanlaisilta toisiinsa nähden, ja olivat mielestäni hiukan tavanomaisen tuntuisia verrattuina muihin malleihin. Näitä tosin voisi suositella heille, joita arkailuttaa että onko tämä lelu heille sopiva. Näillä saa kyllä sinänsä hyvän kyydin, jonka jälkeen voi vaihtaa mallia jos kiinnostaa.
Wavy ja Twister tuntuivat kanssa aika samanoloisilta, mutta oikein miellyttäviltä. Tuntuma lelun kanssa oli oikein ilmava ja tuntui todella mukavalta.
Positiivista näiden lelujen kanssa on myös se, että ne tuntuvat rasittavan penistä ja terskaa paljon vähemmän kuin käsi. Kun sain lelut, kokeilin niitä kaikki saman päivän aikana ja päädyin laukeamaan kolme kertaa. Yleensä kolmas kerta on jo kivulias, mutta näiden munien kanssa jokainen kyyti oli yhtä nautinnollinen.
Näitä leluja myydään kertakäyttöisinä, mutta huomasin että vesipesulla näitä pystyy helposti käyttämään useamman kerran, kunhan vain muistaa käyttää vesiliukoista liukuvoidetta. Kokeilin testimielessä silikonista liukuvoidetta ja se imeytyi leluun pysyvästi, jättäen tahmaisen lelun käteeni. Tämä harmitti hiukan, sillä käytän lelujeni kanssa pääosin silikonista liukuvoidetta sen tuntumansa vuoksi. Lelun mukana tullut liukuvoide ajoi kyllä asiansa.
Käyttäessä munan pinta hiukan kuluu ja muutaman kerran jälkeen näkee, että nämä eivät ole kovin pitkäaikaisia leluja. Mutta toisaalta, eipä niitä sen takia ole suunniteltukaan.
Lelulaatikko.com myy näitä munia tällä hetkellä kuuden kappaleen pakkauksissa, hinnan ollessa noin 55 euroa. Yksittäisiä munia ei ole myynnissä, mutta itse näkisin että yksittäisten munien myyminen olisi hyvinkin tarpeellinen veto. Itse en sokkona laittaisi yli viisikymmentä euroa kuuden kappaleen seksilelupakkaukseen, josta en tietäisi tykkäisinkö. Nyt kokeiltuani saattaisin harkitakin kuuden munan Stepper-pakkauksen tilaamista, sillä sen käyttäminen oli oikeasti kivaa vaihtelua tavalliseen runkkaamiseen.
Loppuun vielä plussat ja miinukset.
Plussat
- Visuaalinen muotoilu ja brändäys
- Yksinkertaiset käyttöohjeet
- Mukavaa ja aidosti hyvältä tuntuvaa vaihtelua arkirunkkaukseen
- Uudelleenkäyttäminen on helppoa - pese ja anna kuivaa, ja lisää vain liukkaria.
Miinukset
- "Kertakäyttöisyytensä" vuoksi säilyttäminen on vaikeaa, varsinkin jos heittää pakkauksen ulkokuoren roskiin. Kirjoita tussilla muovikoteloon munan sisältö, jos säilytät pidempään.
- Kuuden kappaleen laatikko on mielestäni liian hintava ja ei rohkaise uusia käyttäjiä kokeilemaan
- Tuntuu että malleissa on liian vähän eroja.
Kiitoksia lelulaatikko.comille kokeilun mahdollisuudesta.
Olen saanut tuotteen arvostelukappaleena, enkä saanut rahaa arvostelun kirjoittamisesta. Mielipiteet ovat omiani.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Pikkariporno
Pikkuhousujen haisteleminen on melko yleinen fetissi, mutta siitä on kovin vähän mainstream-pornoa. Pikkuhousut kyllä esiintyvät monissa pornokohtauksissa, mutta ovat usein vain keino saada näyttelijät sänkyyn. Monesti siis itse fetissin toteuttaminen jää "tavallisen" seksin varjoon, joka varmasti palvelee monia pornon ystäviä.
Näin pikkarifetissin omaavana se ei kuitenkaan ole liikaa. Kaikki pornoa katsovat varmasti tietävät tunteen, kun katsoo omaa suosikkipornoaan johon voi samaistua, niin runkkaaminen tuntuu vain paremmalta. Tätä samaistumista on kovin vähän saatavilla silloin kun haluaisi nähdä pornoa, jossa sekä harrastetaan seksiä että haistellaan pikkuhousuja.
Näitä kohtauksia kuitenkin on, joissakin mitoissa. Ensimmäiseksi on tosiaan näitä kohtauksia, joissa pikkareiden haisteleminen johtaa seksiin. Yksi esimerkki on Lisa Annin tähdittämä kohtaus "Milf Lisa Ann is a panty sniffers delight." Kohtaus alkaa kun mies on haistelemassa anoppinsa pikkuhousuja, Lisa Ann yllättää hänet ja he päätyvät välittömästi harrastamaan seksiä. Pikkareiden haisteleminen unohdetaan myös samantien. Onhan tuo itse paneminen viihdyttävää katsottavaa, mutta fetissin näkökulmasta todella köykäistä.
Samanlainen premissi löytyy myös "Francesca Le catches him sniffing her panties", "Caught sniffing her panties" ja "Caught sniffing her stepmother's panties" -videoilta. Kaikissa kohtauksissa ihan alkuun jäädään kiinni haistelemisesta, joka johtaa suoraan panemiseen. Eihän tässä sinänsä vikaa ole, sillä varmasti jotkut haistelevat pikkareita haaveillessaan kyseisen naisen panemisesta. Ainakin pornon mukaan näin on, kuten myös monella keskustelualueella. Mutta ainakaan omassa fetississäni en haistele sen vuoksi, vaan siksi että se tuoksu on kiihottavaa.
Tuoksusta puheenollen, kaikissa neljässä kohtauksessa miehet haistelivat puhtaita pikkareita. Kaikissa muissa paitsi viimeisessä videossa miehet ovat puhtaiden pikkareiden laatikolla tonkimassa. Eihän puhtaat pikkarit tuoksu korkeintaan kuin pesu- ja/tai huuhteluaineelta. Mitä ihmeellistä siinä on? Tietenkin kun tarkoituksena on pohjustaa vain panokohtaus, aitouteen panostamisessa ei ole kamalasti merkitystä. Voi myös olla, että monet tämänkaltaisen pornon ystävistä kokisi likaisten pikkareiden haistamisen ällöttävänä, mutta itse en ymmärrä tätä ollenkaan. Eihän katsojalle tarvitsisi näyttää että pikkarit oikeasti ovat likaisia, vaan riittäisi se että kohtaus alkaisi pyykkikorilta tai lattialta löydettyjen pikkareiden kanssa.
Löysin taannoin myös Jerk-off Instruction pätkän, joka liittyy pikkuhousujen haistelemiseen. Kohtaus on nimeltään "Lexi - Panty Sniffer JOI", ja on muuten todella hyvä, mutta tässäkin ollaan puhtaiden pikkareiden äärellä. Kun Lexi kehoittaa videon miestä haistelemaan pikkareitaan ja kehuu niiden tuoksuvan hyvältä, itse yhdistän hajun vain pyykinpesuaineen hajuun, ja itse en ainakaan siitä kiihotu.
Yhden hyvän videon olen aiheen tiimoilta kuitenkin löytänyt. "Alexis Fawx caught sniffing her panties" -videolla pikkarit ovat koko videon aikana mukana. Kohtaus alkaa taas(!) puhtaiden pikkareiden haistelulla, ja kun mies jää kiinni pikkarit pysyvät koko kohtauksen aikana sängyllä ja miehen käsissä. Hän haistelee niitä, samalla kun kaunis nainen antaa hyvännäköistä suihinottoa. Kohtauksen aikana mies saa myös naisen pikkuhousut suoraan hänen jaloistaan, ja hän vielä kehoittaa haistelemaan niitä. Videossa on mielestäni aivan liikaa suihinottamista, mutta se että pikkarit ovat näin suuressa osassa tekee tästä automaattisesti itselleni suosikin. Olisipa tämmöisiä lisää, ja jos on niin saa suositella kommenteissa.
Varmasti aiheesta löytäisi maksullista pornoa, ja tiedän että ainakin JOI-videoita tehtaillaan useammankin tahon toimesta. En kuitenkaan mielestäni ole elämässäni semmoisessa tilanteessa, että kokisin rahan laittamisen aikuisviihteeseen kannattavaksi. Ehkäpä jos olisin vielä sinkku saattaisin suhtautua asiaan eri tavalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)