torstai 26. helmikuuta 2015

Shemalet

Yksi tämän maailman kiihottavimmista asioista minulle ovat ehdottomasti shemalet, eli naisen näköiset ihmiset joilla on penis. Tiedän, että shemale on vähättelevä ja huono termi, kun oikeampi termi olisi transsukupuolinen. Aion käyttää tässä tekstissä shemalea, sillä pornoteollisuus on tehnyt siitä yleisen termin.

Shemaleissa minua itseäni kiihottaa molempien sukupuolten paremmat puolet. On kaunis nainen, naisellinen vartalo, rinnat ja sitten hyvänkokoinen penis. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan? Löysin shemale-pornon joskus vuosikausia sitten kun olin nuorempi, ja hieman häpeillen katselin sitä. Jo silloin se kiihotti vietävästi, mutta aina masturboinnin jälkeen koki suunnatonta häpeää siitä, ettei ollut katsonut vain tavallista heteropornoa. Vähän samanlaista häpeää kuin noiden alusvaatteidenkin kanssa.

Ja aivan kuin alusvaatehäpeä, niin myös tämä häpeä häipyi ajan kanssa pois, kun oma seksuaalisuus tuli tutummaksi ja ei tarvinnut pelätä sitä nuorempana kammottua "homo-leimaa". Toki en tästäkään mieltymyksestä puhuisi miespuolisille kavereilleni, mutta se liittyy enemmän miesten sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin homoleiman pelkoon. Ei miehet muutenkaan keskustele erilaisista seksuaalisuuden suuntauksista tai kiinnostuksen kohteista, vaan sosiaalisen konvention mukaan puhutaan tisseistä ja perseistä. Tylsäähän se tavallaan on, mutta niin se vain on. Jos tätä konventiota lähtisi rikkomaan, niin karkottaisi vain ihmiset ympäriltään.

Mutta tämän pohdinnan jälkeen takaisin asiaan. Shemale-pornoa on monenlaista, aivan kuin pornoa yleensäkin. Oma suosikkini on ehdottomasti videot, jossa shemale harrastaa seksiä miehen kanssa, niin että mies on vastaanottavana osapuolena. Tässäkin asiassa voisi ihmetellä, että miksi en katso suoraan vaan homopornoa? Mielestäni nainen peniksellä on vain paljon miellyttävämpi silmälle, ja henkilökohtaisesti itse vain kiihotun enemmän siitä. Katson kyllä joskus homopornoakin, mutta se ei tuo minulle niin suurta mielihyvää että se olisi säännöllisempi tapa.

Ajattelin alunperin, että voisin laittaa tähän viestiin kuvia lempishemale-pornotähdistäni, mutta päädyn laittamaan linkit heidän kotisivuilleen. Haluaisin pitää tämän blogini asiallisena ja siistinä, ja pelkään että jos alan laittamaan säännöllisesti hyvin graaffisia pornokuvia niin se siisteys katoaa. Pohdiskelen kuitenkin asiaa tulevissa postauksissa, kuvat varmasti toisivat omat hyötynsä myös.

Suosikkishemaleni ovat:
- Vaniity: Aivan ihana persoona videoillaan, välillä alistava, välillä leikkisä mutta aina yhtä kaunis ja seksikäs.
- Mariana Cordoba: Lyhyesti sanottuna, pidän hänen peniksensä koosta.
- Danielle Foxxx: Nykyään hän on fyysisesti nainen, mutta sitä ennen hänen videonsa olivat suurimpia suosikkejani. Hieno persoona, hyvä dominoimaan ja samalla kuitenkin näytti nauttivan työstään paljon.
- Bailey Jay: Todella söpö, hauskahko persoona mutta viime aikoina hänen videonsa ovat olleet vain tylsiä.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Käytetyt alusvaatteet

Mainitsin aikaisemmin, että minun alusvaatefetissini kehittyy ja saa uusia muotoja ja lisäyksiä. Tässä on yksi niistä, käytettyjen alushousujen haisteleminen.

Käytetyt alusvaatteet ovat suuri osa monen alusvaatefetistin elämää, mutta itselle se ei ollut tärkeää missään vaiheessa, ennen kuin vasta vähän aikaa sitten sain ajatuksen tämän touhun kiihottavuudesta. Ajatus tuli aivan yllättäen päähäni, ennen alushousujen haisteleminen ei kiinnostanut minua pätkääkään ja yhtäkkiä se kiinnosti todella paljon.

Yritin laittaa nämä fiilikset sivuun, sillä koin ne hyvin epämiellyttäviksi. Vuosikausia sitten kun päähäni tuli ajatus naisten alusvaatteiden käyttämisestä koin saman tunteen, ja tiesin että en voi laittaa tunteita sivuun, sillä ne nousevat yhä uudelleen häiritsemään ja vaivaamaan elämää jos niitä tunteita ei käsittele. Mutta miten näitä tunteita ja haluja sitten pitäisi lähteä käsittelemään?

Kokeilin ensin aviopuolisoni alushousuilla, mutta se ei tuntunut riittävältä. Ajattelin, että tässä haistamis-asiassa on varmasti samanlaisia elementtejä kuin tavallisen alusvaatefetissini kanssa, eli se salaisuuden tuntu on se ratkaisevin juttu. Haistelu pitäisi varmaan tehdä jossain muualla salaa muiden tietämättä, toisen henkilön alushousuilla. Tämä ajatus tuntui itselle kovin vaikealta. Alusvaatehaistelijoihin liittyy paljon tarinoita, jossa he menevät ystäviensä, tuttujensa tai tuntemattomienkin kotiin ja alkavat kaivelemaan toisten yksityisiä tavaroita oman tyydytyksensä vuoksi. Koin että tämänlainen toiminta olisi moraaliani vastaan. Jos olisin vieraana jonkun luona, niin en voisi pettää asunnon tai talon omistajaa sillä että rikkoisin hänen yksityisyyttään. Tämä vaihtoehto oli selvästi poissa laskuissa.

Aloin miettimään muita vaihtoehtoja. Internetissä on lukemattomia sivuja, jossa naiset (ja miehet jotka esittävät naisia) myyvät käytettyjä alushousujaan juuri tämänkaltaisille ihmisille. Tein Google-haun ja huomasin että tarjontaa on hyvin paljon. Jopa niin paljon, että uskottavuus ja luotettavuus on mielestäni hyvin vaikea todeta. Mistä tietää, että ostetut alushousut ovat oikeasti naisen käyttämät? Mistä edes tietää, että kun maksaa etukäteen tuotteesta, niin saa varmasti tuotteen kotiin asti? Näissä kaupoissa ei voi mennä valittamaan kuluttajansuoja-asiamiehelle. Ja kun aikani asiaa pohdin, tuntui myös kummalliselta ostaa jonkun satunnaisen henkilön käyttämät pikkuhousut. Onko niissäkään sitten sitä tunnelmaa mitä hakee? Tuntuu kovalta riskiltä maksaa useita kymmeniä euroja, kun ei ole mitään takuuta että asiasta oikeasti tykkää.

Mieleeni tuli myös vaihtoehto, jonka sysäsin samantien takaisin sen oman mahdottomuutensa vuoksi. Ajatus oli, että kysyisin joltain läheiseltä naiselta että olisiko mahdollista saada tutkia hänen pyykkikoriaan rauhassa. Kuten sanoin, unohdin tämän vaihtoehdon lähes kokonaan, sillä elämässäni ei taida olla naisia, joilta edes kehtaisin kysyä tämmöistä, puhumattakaan siitä että tämä ihminen jäisi vielä elämääni ja puhumattakaan siitä että hän vastaisi kyllä. Ajatus tuntuu täydellisen absurdilta, ja en pystyisi varmasti sitä tekemään.

Joten olen vähän vaikeassa tilanteessa tämän uuden haluni kanssa. Olen pystynyt pitämään itsehillintäni kunnossa toisten ihmisten pyykkikorien läheisyydessä, ja aion pitäytyä tässä päätöksessäni. Ratkaisua tälle fetissille en keksi, mutta elättelen toiveita että nämä toiveet jäisivät unholaan. Ehkäpä näiden tunteiden tilalle tulee jotain muuta kiinnostavaa, mutta se jää nähtäväksi.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Naisen Asemaan -kuvat

En normaalisti seuraa ylilautaa, sillä en oikeastaan ymmärrä minkään maan lautakulttuuria. Kyseisellä laudalla on kuitenkin erotiikka-alue, jota olen jonkun aikaa seurannut uusien innostuksien vuoksi. Ja kyllähän sieltä innostus löytyikin, ketju nimeltään Naisen asemaan.

Naisen asemaan -keskusteluketjuun linkitetään kuvia, joissa nainen suorittaa seksuaalista toimintoa, kuten harrastaa suuseksiä, anaaliseksiä, ryhmäseksiä ja niin edelleen. Kuulostaa toistaiseksi aivan normaalilta pornokuvilta, mutta tarkoituksena kuvia valitessa on löytää semmoinen kuva, johon voi kuvitella itsensä naisen tilalle.

Nämä kuvat toimivat monella tavalla itselleni. Ensinnäkin on tietenkin kiva katsoa seksikkäitä naisia suorittamassa seksikkäitä tekoja, mutta tämä itsensä naisen asemaan laittaminen tekee siitä vieläkin kivempaa. Mainitsin olevani biseksuaalinen, ja aina välillä minusta on kiva ajatella harrastavani seksiä miehen kanssa. Jostain syystä nämä tämmöiset kuvat tosin toimivat itselle paremmin kuin pelkät homoporno-kuvat.

Ihmisen seksuaalisuus on kyllä mielenkiintoista, ei voi muuta sanoa.

Käy itse katselemassa kyseistä keskusteluketjua täällä. Huvittaa tuolla keskustelussa nuo homo-huutelut. Aivan kuin sillä olisi väliä mikä kutakin ihmistä kiihottaa, kunhan ei vain tuota harmia kenellekkään muulle.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Alusvaatteet

Minulla on hyvin vahva naisten alusvaatefetissi. Tämä fetissini on niin suuri, että sen vuoksi halusin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen. Olen elänyt tämän fetissin kanssa jo esiteini-iästä asti, ja nykyään olen sen kanssa melkoisen sinut. Vielä muutamia vuosia sitten en ollut asian kanssa sinut, ja silloin tämä asia raastoi minua hyvin paljon, esti saamasta merkityksellisiä ja romanttisia ihmissuhteita ja vaivasi oman identiteettini kehittymistä. Vaati paljon aikaa, muutaman ystävän tukea ja paljon oman luottamukseni rakentamista että pystyin hyväksymään tämän piirteeni itsessäni ja suhtautumaan itseeni rakkaudella.

Alusvaatefetissiini kuuluu oikeastaan kaikki mitä alusvaatteisiin voi liittyä. Minua kiihottaa katsoa naisia alusvaatteissa ja olen sitä mieltä että kuva tai video on eroottisempi, jos naisella on kauniita alusvaatteita päällä. Minua innostaa kävellä ostoskeskuksissa naisten alusvaatehyllyjen läpi katselemassa pitsiunelmia, uusia rintaliivimalleja ja pitsisiä alushousuja ja kuvitella naisten käyttävän niitä. Jos olen jossakin kylässä ja näen vaikkapa pyykinkuivaustelineellä rintaliivit, sydämeni pompahtaa ja ajattelen liivien omistajaa ne päällä.

Mutta ennen kaikkea fetissiini kuuluu naisten alusvaatteiden päällä pitäminen. En käytä toisten alusvaatteita, vaan ostan aina omani. Ostaminen onkin itseasiassa hyvin tärkeä osa fetissiäni, mutta siitä joskus toiste lisää. Käytän kotona ollessani naisten alushousuja, rintaliivejä, yöpaitoja ja sukkahousuja. Olen elänyt fetissini kanssa jo hyvin kauan, mutta en vieläkään tiedä miksi asusteiden päällä pitäminen on minusta niin kiihottavaa. Olen pohdiskellut, että feminiinisyyden kokeminen voi olla yksi syy, tai se että niitä käyttää salaa muilta miehiltä ja naisilta. Fetissiini kuuluu myös naisten alusvaatteiden käyttäminen julkisilla paikoilla. Useimmiten tämä on naisten alushousujen käyttämistä omien vaatteiden alla, tietäen itse mitä on alla ja ajatellen ettei kukaan muu tiedä siitä. Joskus yllätän itseni ja laitan rintaliivitkin paksujen vaatteiden alle, jolloin koen vielä suurempaa innostusta.

Nykyään fetissini onkin mukava piristys harmaaseen arkeen, mutta siitä keskusteleminen kiinnostaisi myös. Pahimpina vuosina yritin etsiä tukea Internetistä fetissiini, mutta varsinkin suomalaisilta sivuilta sitä oli vaikea löytää. Löysin paljon muita henkilöitä, jotka jakoivat samankaltaisen kiinnostukseni, mutta joko he olivat jo asian kanssa sinut valmiiksi tai suhtautuivat asiaan paljon kevyemmin. Internetin seksikeskusteluissa alusvaatefetisseistä keskustelu oli enemmän seksuaalikokemusten hakemista, haettiin naisten alusvaatteisiin pukeutujia harrastamaan seksiä tai sitten alusvaatteista kiinnostuneet henkilöt reflektoivat omia kokemuksia minun kauttani. Esimerkiksi jos kerroin pitäväni alusvaatteita kirjoitushetkellä yllä, minulta kyseltiin että "kenen ne ovat, kerro siitä henkilöstä" tai sitten keskustelijat halusivat saada minut kertomaan heitä kiinnostavista yksityiskohdista samalla kun tyydyttivät itseään. Tämänkaltaisessa touhussa ei ole tietenkään mitään pahaa, tunsin vain että en saanut sitä mitä itse sillä hetkellä halusin.

Noista esimerkeistä on tosin jo yli kymmenen vuotta aikaa. Nykyäänkin on toki vaikeaa löytää asiallista keskustelua alusvaatefetissistä erityisesti suomalaisilta sivuilta, mutta kielipään salliessa ulkomaalaisilta sivuilta löytää hyvin paljon kasvutarinoita, samankaltaisia kokemuksia, tukea ja kannustusta, eikä pelkästään kommentteja "ai sulla on rintsikat päällä, tuutko ottaa multa suihin?" Suomalaisia sivuja en ole löytänyt juurikaan tästä aiheesta, sillä kyseessä on enemmänkin fetissi kuin halu olla nainen tai naisenkaltainen. Ehkäpä minua voisi luokitella termillä transvestiitti, joskin kiinnostuksen kohteeni on kuitenkin pääosin alusvaatteissa ja en välitä erityisesti naisena kävelemisenä ulkona, vaikka olen sitäkin kokeillut.

Tulen varmasti kertomaan alusvaatefetissistäni vielä paljon tällä sivulla. Fetissiini liittyy vielä paljon muita asioita ja fetissi itsekin kehittyy jatkuvasti, tuoden uusia variaatioita ja kiinnostuksen kohteita. Tämä on minulle kovin tärkeä aihe, ja olen harmissani ettei minulla ole oikeastaan keinoa puhua siitä kenellekkään. Puhunpa siis tälle blogille, ja sen myötä mahdollisille lukijoilleni. Kommenttilaatikkoni on auki ja sitä saa käyttää vapaasti.

Kaapin ovet aukeavat

Löysit näköjään blogini, tervetuloa.

Löysit areenani, jonne tulen purkamaan omia seksuaalisia fantasioitani, fetissejäni ja muita kiinnostuksen kohteitani. Kirjoitan tänne tekstejä siksi, että koen tarvitsevani turvallisen ja rauhallisen paikan omien ajatuksieni ja halujeni selvittämiselle. Tekstini tulevat olemaan avoimia, rehellisiä ja suoraan sydämestä kirjoitettuja.

Miksikö kirjoitan näitä julkiseen blogiin, enkä esimerkiksi päiväkirjaan tai muualle yksityiseen paikkaan? Siksi, että koen että kirjoittamalla avoimesti asioistani voisin löytää hengenheimolaisia. Kenties joku siellä pohdiskelee samoja aiheita kuin minäkin? Kenties joku teistä kokee samoja asioita kuin minä, mutta kokee ne niin vaikeiksi että asioista ei uskalla kertoa kenellekkään. 

Itse olen kokenut nämä asiat vaikeiksi ja hyvin työlääksi. Blogissa kirjoittamat asiat eivät ole ns. normaalin seksuaalisuuden rajoilla, jolloin niistä voi olla vaikea puhua läheisille. Ainakin itse olen kokenut asian näin. Varsinkin kun mielihalut tyypillisen kummallisia "normaalille miehelle". En aio kuitenkaan puhua täällä seksuaalipolitiikasta tai normaaliudesta sen enempää, sillä näille keskusteluihin löytyy paremmat foorumit kuin oma blogini. Täällä aion kertoa omista tunnelmistani ja tarjota mahdollisuuden kommentoida ja keskustella kyseisen kirjoituksen alla kommenttipalstalla.

Halusin myös julkisella blogilla kirjoittaa seksistä, seksuaalisuudesta ja pornosta hyvällä ja selkeällä suomen kielellä ja ennen kaikkea asiallisesti. Jos linkitän tänne vaikkapa pornovideon, aion kertoa siitä asiallisesti ja selvästi, sen sijaan että tyytyisin kirjoittamaan alatyylisesti, kuten monella vastaavalla sivulla jo sitä näkee. Käsittelen tässä esimerkissä videon teemoja oman mielenkiintoni silmin, kuvailemalla että miksi näen sen kiintoisana ja kiihottavana, käyttämättä alatyylisiä "seisoo kovasti kun katselen tätä!" -tyylisiä heittoja.

Tekstit täällä tulevat olemaan aina sitä mitä omassa mielessäni kirjoitushetkellä liikkuu. Joskus pohdiskelen, joskus kerron ja joskus laitan vain lyhyitä viestejä kuvilla tai videolinkeillä. Sanomattakin selvää on se, että blogin teksti on K18 ja ei turvallista luettavaa työpaikoilla tai muissa julkisissa paikoissa.

En aio kertoa itsestäni juurikaan omaan muuhun elämääni liittyvistä asioista, sillä haluan pysytellä kohtuullisen anonyymina. Sen verran kuitenkin kerron, että olen reilu kolmikymppinen biseksuaalimies. Olen urheilullinen, elän avioliitossa ja olen arkielämässäni hyvin tavallinen suomalainen mies.

Mutta näillä sanoilla, lähdetään raottamaan kaapin ovia enemmän ja tutkitaan mitä sieltä löytyy.