Otsikko sen jo sanoo, minua kiihottaa oman spermani monella eri tavalla. Mainitsin tuolla "Avustettu masturbaatio" -tekstissäni sitä, että Cum Eating Instruction -videot ovat sydäntäni lähellä. Mainitsin siellä myös, että kiihottuneena oman sperman syöminen tuntuu aivan mahtavalta asialta - mutta laukeamisen jälkeen spermojen nuoleminen ei kiihota enää yhtään. Olen kuitenkin vähän päässyt näistä tunnelmista eroon, erityisesti siitä kuuluisasta jälkihäpeästä, josta olenkin jo täällä kertonut.
En muista miksi alkujaan kiinnostuin spermasta, mutta epäilen sen johtuvan aikuisviihteen laukeamisen ylistämisestä ja kiinnostuksestani vastakkaiseen sukupuoleen. Oman sperman syöminen on tavallaan siis kuin roolileikkiä ja kuvittelua siitä, että joku kiihottava mies olisi lauennut naamalleni, suulleni tai minne tahansa. Monesti nykyään heteropornoa katsoessani ajattelinkin olevani naisen asemassa kun mies laukeaa.
Sperman syömistä on tullut harrastettua monessa eri muodossa, sekä sooloseksissä että ihan parisuhdeseksin muodossa. Masturboidessani useasti laukean käteni muodostamaan kuppiin, josta oikeassa mielentilassa on helppo nuolaista. Joskus olen lauennut johonkin astiaan, josta olen sieltä kaatanut suoraan suuhuni spermat. Joskus taas naisten alusvaatteissa runkatessani olen lauennut naisten pikkupöksyihin, josta kiihottuneena olen nuollut spermani pois.
Ihan parisuhteessakin ja avioelämässä tätä on tullut harrastettua. Vaimoni sai tietää tästä mieltymyksestäni jo suhteemme alkuvaiheessa ja on rohkaissut minua harrastamaan sitä myös keskinäisessä seksissämme. Joskus laukean hänen päälleen ja nuolen spermani pois, joskus laukean hänen sisäänsä ja nuolen vaimolleni vielä orgasmin minun spermani ollessa sisällä. Aina ei laukeamisen jälkeen tosin tee mieli nuoleskella omia tuotoksia, joten aina välillä käy niin että innostuneena alkaa tekemään ja laukeamisen jälkeen fantasia häipyy päästäni ja jään vähän noloksi.
Aina välillä tekee mieli harrastaa seksiä miehen kanssa ja oman sperman nuoleminen on tavallaan melko hyvä korvike osalle siitä puuhasta. Jakaako joku mielipiteitäni tai kokemuksiani?
Samankaltaisia kokemuksia ja tuntemuksia mullakin.
VastaaPoistaJuuri mikään muu ei kiihota nykyään yhtä paljon kuin ajatus toisen miehen kullin imemisestä ja oon tietääkseni pienen ikäni ollut hetero.
VastaaPoista