lauantai 17. lokakuuta 2015

Transvestisuus omassa elämässäni

Olen pohtinut muutamien kuluneiden viikkojen ajan omaa transvestismiani. Kun haeskelen internetistä muiden ihmisten kokemuksia aiheesta, löydän paljon keskusteluita siitä miten useammalla transvestiitillä (käytän jatkossa tv-lyhennettä) on oma ns. naispersoonansa ja halu pukeutua julkisesti mahdollisimman aidosti naiseksi. Nostan hattuani kaikille näille ihmisille, sillä tiedän että monille se ei ole helppoa. Jotkut ihmiset vielä vuonna 2015 naureskelevat, osoittelevat ja haukkuvat. En ymmärrä että miksi.

Itselläni ei oikeastaan ole omaa "naispersoonaa". Nautin naisten vaatteisiin pukeutumisesta, mutta en varsinaisesti välitä siitä miten aidolta naiselta ne päällä näytän. Minulle tärkeintä on se, että millaisen olon vaatteiden päällä pitäminen saa minulle. Tulee aina kovin onnellinen ja erikoinen olo, kun laitan päälleni naisten alusvaatteita, mekkoja, sukkahousuja ja niin edelleen. Tiedän, että rintaliivit päällä en näytä naiselta, mutta olen onnellinen joka tapauksessa.

Kun haluan viettää ns. naisaikaa, laitan useasti alusvaatteiden lisäksi mekon ja huulipunaa, ehkä kynsilakkaakin. Useasti mietin meikkaamisen opettelemista, mutta minulla on kovin miehekkäät kasvot, miehekäs hiustyyli ja sänkiparta, josta pidän kovasti. Sen puolesta pelkkä tunne, että minulla on meikkiä päällä saa oloni tuntemaan naiselliseksi.

Olen julkisesti ollut pelkästään naisten vaatteissa vain muutaman kerran, kaikilla kerroilla oli kyseessä jonkinlaiset naamiaiset. Silloin sai tuntea hyväksyntää naiseksi pukeutumisesta, mutta huomasin jo silloin että jännitin kamalasti ja en kokenut tilannetta yhtä mukavaksi kuin kotona. Varsinkin nyt vaimon kanssa olen huomannut saman. Rakastan hänen kanssaan pukeutumista ja yhdessäoloa ja koen että minun ei tarvitse viedä sitä pukeutumista ulos.

Alusvaatteita toki käytän säännöllisesti miesten vaatteideni alla, mutta ajatus siitä että lähtisin pelkästään naiseksi pukeutuneena ulos ei tunnu omalta jutultani.

Miksi kirjoitan tästä? Kirjoitan tästä siksi, että haluaisin tietää että onko meitä "kotona tyttöileviä" ihmisiä lisää? Kasuaalisti tyttöileviä, jotka nauttivat naisten alusvaatteista tai tyttömäisten vaatteiden ja asusteiden shoppailemisesta kotikäyttöön. Olisi mukava jutella teidän kanssanne, koska yleensä naisten vaatteista löytää keskustelua vain kahdelta eri näkökulmalta, toinen on nämä TV:t, jotka panostavat paljon aitouteen, ja toinen näkökulma on seksuaalinen pukeutuminen, jossa pukeutuminen on osa runkkausta.

Itsellänikin pukeutuminen aluksi oli hyvin seksuaalista, mutta se muotoutui ajan kanssa tämmöiseksi kuin se on nyt, enkä enää oikein samaistu siihen tunteeseen kun on vedetty sukkikset jalkaan ja runkataan ne jaloissa - ja laukeamisen jälkeen tunnetaan häpeää siitä.

Nämä kaksi ääriesimerkkiä tuntuvat olevan ainoat esimerkit keskusteluista johon itse olen törmännyt kotimaisessa internet-keskustelussa. Kunnioitan kyllä molempia osapuolia, varsinkin näitä aitouteen pyrkiviä TV-henkilöitä. Olisi mukavaa tutustua myös heihin, varmasti saisi hyviä vinkkejä ja kikkoja oman TV-elämän parantamiseen.

Koko tämä kirjoitus syntyi siitä, kun etsiessäni juttuseuraa päädyinkin pohtimaan omaa TV-identiteettiäni. Lopputulokseksi tuli kotona/salaa tyttöilevä miehekäs mies, joka nauttii naisellisista vaatteista muttei koe tarpeelliseksi laajentaa pukeutumista. Onkohan tälle nimeä?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Nyt sen sain - Imukuppidildon!

Kirjoitin aiemmin, että haluaisin saada kovasti imukupillisen dildon omia seksileikkejäni varten. Nyt voin kertoa, että tämä lelu on saapunut kotiini ja leikkeihini.

Ostin taannoin NetAnttilasta Harry The Wall Mounter -dildon. NetAnttilassa oli alennusmyynnit ja kyseisen dildon sai kohtuulliseen hintaan tilattua. Itseäni huvitti se, että etsittyäni pitkään erilaisten seksiliikkeiden nettisivuilta dildoa, löysin sen Anttilan nettisivuilta ja vielä halvempana kuin muualta. Tosin hinnalla nyt sinänsä ei olisi ollut kauheasti väliä, mutta ainahan säästäväisyys kannattaa.

Dildo vaikutti jo nettisivulla itselleni sopivalta. Se on oikean peniksen näköinen ja muotoinen, siinä on kivekset korostamassa realismia ja kokoluokka vaikutti hyvältä sekä suihinotto- että anaalileikkeihin. Kun avasin kotona lelun paketista, olin entistä tyytyväisempi ostokseeni. Dildo on hyvin käteensopiva ja ennen kaikkea suuhun sopiva.

Kirjoitin postauksessani siitä, että fantasioin säännöllisesti miehen peniksen imemisestä ja että moraalini ei kuitenkaan salli pettämistä. Ajattelin silloin että dildo voisi olla hyvä korvike, ja voin nyt tyytyväisenä sanoa että sitä se todellakin on ollut. Olen nauttinut suunnattomasti omasta ajastani dildon parissa. Sen voi kiinnittää lähes mihin tasaiselle pinnalle tahansa, jolloin kädet jäävät vapaaksi.

Muoviltahan dildo suussa tuntuu, mutta sen muotoilun ja suonekkuuden takia on paljon helpompi kuvitella sen olevan oikea penis. Kokonsa puolesta se on juuri sopiva, sillä saan otetettua sen syvälle kurkkuun yrittämättä ihan omilla aloittelijantaidoillakin, mutta se ei kuitenkaan tunnu liian isolta. Imukupin kestävyys on todella hyvä, jolloin rajumpiakin suihinottosimulaatioita voi kokeilla.

Keksin myös leikkiessäni, että voin simuloida oikeaa suihinottokokemusta vielä sillä, että runkkaan dildon päälle ja nuolen sitten lopputuloksen pois suoraan dildosta, aivan kuin mies olisi lauennut suuhuni. Mielestäni hyvä korvike oikealle tavaralle.

Anaalileikkejä en ole ehtinyt vielä dildon kanssa kokeilemaan, mutta kuten mainitsin aiemmassa merkinnässäni, tämä suihinottoleikkiminen oli ostamisen fokus. Olen kovin tyytyväinen ostokseeni ja voin sanoa hymyissä suin että rahat eivät menneet hukkaan.