perjantai 13. toukokuuta 2016

Unohduinko kaappiin?

Pitkä hiljaisuus takana, mutta ei anneta sen lannistaa! On ollut kotonakin vähemmän aktiivista seksuaalisuuden saralla, joten ei ihmekkään ettei blogiakaan tule päiviteltyä. Mutta nyt tässä sopivasti aurinkoisena perjantai-iltana on hyvä palata voitokkaana takaisin!

Kuten monesti on käynyt, alusvaateinnostukseni hiipuu ajoittain kunnes nousee taas yllättäen entistä suurempiin korkeuksiin lähes yllättäen. Tässä oli pitkä hetki kun alusvaatteiden päällä pitäminen ei innostanut eikä pikkareiden haistelukaan tuntunut mitenkään erityiseltä, mutta nyt taas pauhataan kovaa ja korkealla.

Kevään ja kesän alkaessa usein minun naisten alusvaatteiden käyttäminen vähentyy, sillä lämpimämpien vaatteiden alle on helpompi piilottaa rintsikoita ja sukkiksia ja kaikkea muuta. Kun on lämpimät kelit ja t-paidassakin pakahtuu, on todella vaikea käyttää rintsikoita jotka näkyy paidan alta. Alushousuja onneksi voi käyttää mielin määrin, ja täytyy sanoa että olen löytänyt puuvillaisten pikkareiden ilon. Olen aikaisemmin vältellyt puuvillaa naisten alusvaatteissa, sillä se tuntuu kovin arkipäiväiseltä - voin samalla vaivalla vain pukea omat bokserit jalkaan ja saada saman tunnon päälle. Mutta nyt lämpimien päivien alla löysin ihanat polkakuviolliset - ja puuvillaiset - pikkarit Sokokselta, ja nämähän tuntuvat ihanilta päällä. Naisellisen leikkauksen ansiosta voin silti tuntea pitäväni pikkuhousuja jalassa ja aina vessassa käydessä tms voin kurkata alas ja nähdä ihanan kuvioinnin, tuntematta suurempaa hiostusta. Täytynee panostaa muutamiin laadukkaisiin ja nätteihin puuvillaisiin pikkareihin, jotta isoimmilla helteilläkin voi tuntea olonsa naiselliseksi.

Pikkareiden haisteluhalutkin ovat nostaneet päätään taas. Hommasin taannoin Hipsteriltä käytetyt pikkarit, ja vaikka olenkin säilyttänyt niitä minigrip-pussissa, niin tuoksut ovat lähes kokonaan häipyneet. Noiden pikkareiden omistaminen saa minut vieläkin hyvälle ja iloiselle tuulelle, mutta haistelutarkoitustaan ne ei oikein enää palvele. Ehkäpä pitää tilata toiset!

Olen myös miettinyt tämän blogin kehittämistä, ja samalla blogiyhteistyötä muiden blogien kanssa. Olisi mukava päästä osaksi Suomen seksiblogiyhteisöön. Aiemmin noita kauppiashaastatteluita tehdessäni (niihin saa muuten vieläkin ilmottautua, tekisin niitä mielelläni lisää!) tuli muutaman kanssa yhteistyökuviot puheeksi, ehkäpä lämmittelen näitä ajatuksia sitten teidän (ja, tietenkin minun!) iloksi.

Pikkarikaupoista sen verran, että www.pikkarit.net on palannut taas aktiiviseksi toimijaksi. Sivuston ylläpitäjä otti minuun yhteyttä, että voisinko haastatella häntäkin blogiini. Se oli minusta hyvä idea ja vastasinkin hänelle asiasta, mutta en ole saanut vielä vastausta häneltä. Toivottavasti saan sen pian. Uusi sivusto on samanlainen kuin viimeksikin, joka on minusta ehdotonta plussaa, mutta sinne on ilmestynyt enemmän uutta sisältöä. Ihailtava uudistus, ainakin minun mielestäni, on tunnustuksien luola. Alkuperäinen tunnustuksien luola ei ole enää käytössä, joten on kiva nähdä uusi osio pelkästään seksiin liittyvien tunnustusten lukemiseen.

Toivottavasti loput myyjätkin löytäisivät pikkarit.net -sivustolle, sillä se tekisi mielestäni hyvää koko fetissille. Sivulta löytyy asiallista tekstiä, esimerkiksi Ms. Lemonin kirjoittama merkintä pikkarifetissistä, joka kannattaa lukea jos nämä asiat ovat uusia.

Lopettelenpa nyt tähän ja pyrin pitämään tätä vähän aktiivisempana taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti