Vaimoni on ollut poissa työmatkoilla, jolloin olen ollut oman elämäni herra. Käytännössä tämä on tarkoittanut hiljaisia öitä, kehnoa sapuskaa (koska eihän sitä vain itselle jaksa tehdä kunnollista ruokaa..) ja videopelejä. Mukaan on mahtunut myös paljon kehnoja tai vain ok -runkkaushetkiä, koska pitkään suhteessa olleena parhaimmat orgasmini saan vaimon kanssa. Monet sanovat että oma käsi on paras, mutta toisen läsnäolo parantaa orgasmeja paljon enemmän kuin hyväksitotuttu käsitekniikka (jonka voi kuitenkin opettaa toiselle).
Yksinään oleminen on myös antanut tilaa muille harrastuksille, kuten seksifetissien toteuttamiseen. Kirjoitin jo pitkän aikaa sitten kiinnostuksestani virtsaleikkeihin. Teksti on blogini luetuimpia, mutten kirjoittanut siinä paljonkaan kiinnostuksen vaikutuksesta parisuhteessani. Se on nopeasti kerrottu, sillä vaimoani ei kiinnosta pissaleikit ollenkaan. Hän kokee asian vaivaannuttavaksi. Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja olen kertonut haluistani siihen että hän pissaisi päälleni, mutta se ei ole hänen juttunsa. Ymmärrän sen täysin, eikä minua harmita ettei suhteessamme ole tämänlaista seksiä, koska nykyinenkin seksielämämme on todella loistavaa.
Olen harrastanut pissausjuttuja sitten yksinään kun on ollut aikaa, ja nythän sitä vasta on tullutkin. Minulla on itseasiassa kaksi erilaista pissaukseen liittyvää kertomusta, jotka tietenkin voisin pätkäistä kahdeksi osaksi lukijamäärän kasvattamista varten ja muuta blogioptimointia ajatellen, mutta pyh.
Tilasin eräältä pikkarimyyjältä pissatamponin. Myyjä kertoi tuotteesta sen verran, että hän ottaa puhtaan tamponin, jonka päälle pissaa ja sitten upottaa sen juomalasiin täynnä pissaa. Näin pieni tamponi imee kaikenmahdollisen pissan ja paisuu moninkertaiseksi. Tämä kiinnosti minua, sillä ajattelin että näin pääsisi hieman lähemmäksi kokemusta, jossa toinen henkilö pissaisi minun päälleni. Tuote oli kohtuullisen hintainen, joten päätin investoida. Tamponi oli minigrip-pussissa, jonka myyjä oli vielä teipannut umpeen jottei mistään vuotaisi. Leikkasin pussin auki ja tamponi oli aivan läpimärkä ja tuoksui juuri sopivan pissaiselta. Myyjä kertoi, että oli pyrkinyt siihen että tamponissa olisi mahdollisimman vaaleaa pissaa, ja se oli minulle juuri sopiva lähtötilanne.
Otin tamponin vessaan ja valutin sitä vähän penikseni päälle ja tässä kohtaa konkreettisesti huomasi pissan määrän, sitä oli yllättävän paljon niin pienessä tamponissa. Uskalsin jopa maistaa tamponia, laitoin sen suuhuni ja puristin sitä hieman, ja pissa oli paremmanmakuista kuin voisi kuvitella. Ei ollenkaan ällöttävää tai kitkerää, vaan ehkä hieman makeaa. Runkatessani käytin tamponia välillä suussani ja välillä valutin sitä kuin liukuvoiteeksi. Orgasmin tullessa tosin tuli hieman sitä perinteistä häpeän tunnetta, mistä olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta se onneksi meni nopeasti ohitse.
Pohdiskelin jälkikäteen kokemusta. Olen kyllä tyytyväinen että kokeilin. Sain tyydytettyä fetissiäni, itseasiassa periaatteessa kahta semmoista, kirjoitinhan kuukautissuojienkin kokeilusta tuossa taannoin. Toisen henkilön pissan maistaminen oli kiihottavaa ja kokemuksena ikimuistoinen. Toisaalta tämä kokeilu sai kaipaamaan enemmän sitä aitoa tilannetta, jossa joku pissaisi päälleni niin että näkisin koko toimituksen samalla kun itse kastun läpimäräksi. Mutta tämä oli hyvä pieni makupala!
Läpimäräksi kastumisesta puheenollen, päädyin myös pissaamaan päälleni tuossa pari päivää sitten. Vietin iltaa itsekseni ja vessassa käydessäni keksin, että mitä jos leikkisi pissaleikkejä tänään. Aloin juomaan runsaasti vettä, kävin pari kertaa välillä tyhjentämässä tankin, jotta pissasta saa väritöntä ja kun hätä oli kestämätön, kaivoin kaapistani uimapuvun ja menin suihkulattialle jalat pystyssä makaamaan. Päällepissaaminen jännitti, ja oli vaikeaa saada koko toimitusta aloitettua, mutta kun hetken aikaa odottelin ja pinnistelin, tuli suuret suihkut päälleni. Uimapuku kastui märäksi ja ohjasin suihkua naamalleni ja maistoinkin sitä. Yleensä päällepissatessani en käytä pissaa suussa, mutta tuon tamponikokeilun jälkeen rohkaisin itseni ja kokeilin. Se oli oikein kivaa. Sain samalla hyvän orgasmin, kun olin yltäpäällä pissassa. Oli ihana tunne.
Tämäpäs ajankohtainen aihe! Kiihottava teksti :) Itseäni nimittäin alkanut pissaleikit yhä enemmän kiehtomaan.. Joskus haluan kokeilla kunnolla, sekä antavana että saavana, ja maistella myös vähän virstaa.
VastaaPoistaKiitoksia kommenteista ja kehuista! Olisi kyllä mielenkiintoista lukea sinun kokemuksistasi, siitä tulisi varmasti mielenkiintoinen blogimerkintä! Toivottavasti kokeilet, ainakin itse olen nauttinut näistä leikeistä, kumppanin kanssa se olisi varmasti vieläkin kiihottavampaa :)
Poista