![]() |
Kuva: www.libido.fi |
Minulla ei ole kunnollisia anustappeja, mutta lasiset seksilelut ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Olen pitänyt niiden materiaalista ja niiden fiiliksestä, joten halusin nähdä päteekö sama myös anustapeissa. Lyhyesti, piti. Mutta siitä hieman myöhemmin.
Olin todella vaikuttunut lelun paketointiin. Kaikesta huokui laatu, ja lasinen lelu oli pakattu hyvin styroksiin. Pakkaus oli informatiivinen ja arvostin hyvää brändäystä.
Lelu itse osottautui pienemmäksi kuin kuvien perusteella odotin, mutta toisaalta se osottautui tuotteen vahvuudeksi itselleni. Lelun koko on noin 6,5 cm x 2,5cm, semmoinen parin sormen levyinen. Tämä teki itselleni lelusta miellyttävän, sillä se meni sisälle vain pienen lämmittelyn jälkeen. Lasinen materiaali teki tästä vielä helpomman, sillä kitkaa ei ollut juuri ollenkaan. Tarpeeksi silikonipohjaista liukuvoidetta ja yhtäkkiä huomasin nauttivani sen käytöstä.
Olen myös pitkään miettinyt tapin ostamista, jota voisi käyttää pidempääkin sisällä. Icicles osottautui oikein päteväksi leluksi myös tässä osiossa, sillä sen koonsa vuoksi sitä oli helppo pitää arjessakin sisällä. Sen pitäminen ei vaikeuttanut arkielämää mitenkään ja tuntui tosi kivalta kun oli oma pieni salaisuus koko käytön ajan.
Lelu sopii parhaiten anaaliseksin aloittajille tai lämmittelytarkoitukseen. Epäilisin, että suurempiin leluihin tottuneille tämä on liian pieni. Mutta esimerkiksi ensileluksi tämä on oikean hyvä. Ensileluna lasi on myös hyvä ominaisuus, sillä se ei tuoksu miltään eikä ole tahmea, kuten monet halvat anustapit tuppaavat olemaan. Sen lisäksi lasinen lelu on helppo pestä, hieman saippuaa ja lämmintä vettä käytön jälkeen, ja hajut ja jäljet häviävät välittömästi.
Icicles anustappi maksaa Libidon nettikaupassa 30 euroa. Mielestäni se on lasisesta seksilelusta hyvä hinta, sillä oikein käytettynä ja säilytettynä lasiset lelut kestävän eliniän.
Sain tuotteen arvostelukappaleena, enkä saanut rahaa arvostelun kirjoittamisesta. Mielipiteet ovat omiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti