Kirjoitin blogin alkuaikoina siitä, että olen kiinnostunut aikuisimetyksestä seksuaalisesti. Tämän tekstin jälkeen oikeastaan en ollut miettinyt imetysfantasioita ollenkaan. Kuten varmaan aktiivisemmat lukijat ovat huomanneet, niin minun kiinnostuksenkohteeni tuntuvat hyppivän vähän toisesta asiasta toiseen hyvin nopeasti; innostun uusista asioista, mutta jos ne eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia (kuten esimerkiksi käytetyt pikkarit) niin ne jäävät.
Niin kävi myös imetysfantasialle. Päädyin kuitenkin pornoa katsoessani katselemaan pitkästä aikaa imetyspornoa, ja yllätyin kun en enää saanut siitä mitään irti. Olihan se kivannäköistä kun naiset imivät toistensa rintoja, mutta se varsinainen maidon tuottaminen ei tehnyt minulle yhtään mitään.
Ehkä tämä asia on muuttunut sen takia, että olen päätynyt olemaan viime aikoina paljon lasten parissa ystävien vauvojen vuoksi. Lisäksi kun mediassa on keskusteltu paljon julkisella paikalla imettämisestä ja imettämisen sosiaalisista ja terveydellisistä hyödyistä, niin asia ei enää tunnu sillä tavalla kiihottavalta. Suunnittelemme myös puolison kanssa perheenlisäämisestä, jolloin imettäminen ei tunnu seksuaaliselta vaan yksinkertaisesti vauvan ruokkimiselta.
En kyllä jaksa harmitella tätä, vaan olen oikeastaan aika tyytyväinen. Veikkaan että kiinnostukseni imettämiseen on ollut nuoruuden kokemuksen puutetta ja halua päästä olemaan naisen kanssa lähellä, varsinkin hänen rintojensa lähellä. Nyt kun on kokemusta aivan eri tavalla ja rintoihin pääsee kiinni koska vaan, ei se maito kiinnosta yhtään.
Odotan kyllä innolla sitä, että kun joskus se vauva tulee ja vaimo alkaa imettämään, niin aion kyllä maistaa maitoa. Tämäkin on ilmeisesti monilla miehillä joko fetissi tai sitten vain iso osa seksuaalisuutta - aikuisen imettäminen. Monet parit ovat ilmeisesti lähentyneet paljon sen vuoksi, että puoliso on imenyt maitoa naisen rinnoista. Monesti maitoa jää yli tai jos lapsi on jo siirtynyt korvikkeeseen tai kiinteään ruokaan ja maidon tuotanto jatkuu vielä, niin on koettu luonnollisena että puoliso on osana imetysprosessia. Tämä elämänasenne kiinnostaa ajatuksen tasolla, mutta en tiedä miltä se oikeasti tuntuisi. Kerroin vaimolle pohtivani tätä asiaa, mutta hän koki asian vähän outona että imisin maitoa hänen rinnoistaan.
Tilanne varmasti voi muuttua kun joskus se lapsi tulee elämään. Voi olla että silloin kun kaikkien vuosien haaveiden jälkeen imetystä pääsee kokeilemaan, se voikin tuntua todella kummalliselta. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen ettei ole haluja tai toiveita sen enempää imetysfantasioihin. Onhan itsellä näitä fetissejä ja haluja jo valmiiksi niin paljon, että vaihtaisin mielelläni pahimmat fetissit vaikkapa siivousintoon!
Millaisia ajatuksia imettäminen ja aikuisen imettäminen sinussa herättää? Oletko kokeillut?
torstai 18. toukokuuta 2017
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Sylkeminen
Sylkileikit ovat alkaneet kiinnostaa minua todella kovasti sängyssä. Tämä on taas näitä asioita, jotka ilmestyivät täysin yllättäen. Se alkoi siitä, kun pidän järkyttävän paljon siitä että nännejäni stimuloidaan esileikin ja seksin aikana, se tekee todella hyvää. Kerran, muistaakseni pienessä maistissa, pyysin puolisoani nuolemaan nänniäni oikein märällä suulla, ja lopulta pyysin hieman valuttamaan sylkeä siihen minun katsellessani. Se aiheutti suunnattomat henkiset fiilikset.
Siitä se sitten lähti, sylkeä valuteltiin jokaisen seksikerran aikana, kunnes kerran uteliaisuuttani pyysin häntä sylkäisemään nännilleni. Kun tunsin syljen lentävän rinnalleni, kehoni alkoi värisemään aivan kuin orgasmin aikana. Se tuntui suunnattoman hyvältä, ja pyysin häntä jatkamaan sitä muutaman kerran.
Järkyttävän orgasmin jälkeen keskustelimme asiasta. Minua hieman arvellutti että kokeeko hän sylkemisen ällöttäväksi tai vastenmieliseksi, mutta ihana nainen kun hän on, hän nyökkäsi ja sanoi tekevänsä sen mielellään koska näki miten hyvää se teki minulle. Koin siitä hieman häpeäntunnetta, jostain syystä taas, mutta seuraavalla kerralla pyysin häntä taas sylkemään. Tätä kesti pitkään ja olin todella tyytyväinen.
Vappuna sitten vapputunnelmissa, päätin rohkaista itseni ja pyytää häntä sylkäisemään kasvoilleni. Pelotti hieman etukäteen miten hän suhtautuu siihen, tai oikeastaan miten itsekin suhtaudun asiaan. Ei päälle sylkeminen ole koskaan edes ajatuksen tasolla kiihottanut minua yhtään, mutta nyt halusin kokeilla. Hän katsoi minua, mietti hetken, ja sylkäisi naamalleni. Kehoni alkoi värisemään, tuli suuria mielihyvän aaltoja ja koin suurta henkistä tyydyttytämistä. Yllätyin itsekin reaktiostani, ja niin yllättyi puolisonikin. Pyysin häntä jatkamaan, ja se tuntui vaan entistä paremmalta.
Päädyimme harrastamaan villiä yhdyntää, useita asentoja ja suuseksiä, kunnes laukesin hänen suuhunsa. Lopulta, vielä kaiken euforian vallassa, pyysin häntä sylkäisemään spermani naamalleni. Se ei ollut ihan yhtä kätevää kun pelkkä sylkeminen, mutta se tuntui niin hyvältä.
Olen kyllä aikaisemmin lukenut sylkemisestä alistamisen muotona, mutta en itse kokenut tätä tilannetta alistamisena. Se oli uteliaisuutta ja seksuaalisuuden toteuttamista. Todettiin yhdynnän jälkeen, että voidaan tätä harrastaa enemmänkin. Tämän jälkeen olen pohdiskellut, että miksi se oli itselleni näin kiihottava kokemus.
Kokeilin myöhemmin sylkäistä hänen rinnalleen, mutta se ei aiheuttanut meille kummallekaan sen suurempia fiiliksiä. Vapun jälkeen seksiä on ollut vähän huonommin, flunssat ja kiireet ovat vieneet ajan ja seksihalun pois, mutta varmasti sylkijuttuja tullaan vielä kokeilemaan uudestaan.
Onko teillä lukijoilla millaisia kokemuksia syljestä seksin aikana?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)