torstai 18. toukokuuta 2017

Imetysfantasia - jatkoa

Kirjoitin blogin alkuaikoina siitä, että olen kiinnostunut aikuisimetyksestä seksuaalisesti. Tämän tekstin jälkeen oikeastaan en ollut miettinyt imetysfantasioita ollenkaan. Kuten varmaan aktiivisemmat lukijat ovat huomanneet, niin minun kiinnostuksenkohteeni tuntuvat hyppivän vähän toisesta asiasta toiseen hyvin nopeasti; innostun uusista asioista, mutta jos ne eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia (kuten esimerkiksi käytetyt pikkarit) niin ne jäävät.

Niin kävi myös imetysfantasialle. Päädyin kuitenkin pornoa katsoessani katselemaan pitkästä aikaa imetyspornoa, ja yllätyin kun en enää saanut siitä mitään irti. Olihan se kivannäköistä kun naiset imivät toistensa rintoja, mutta se varsinainen maidon tuottaminen ei tehnyt minulle yhtään mitään.

Ehkä tämä asia on muuttunut sen takia, että olen päätynyt olemaan viime aikoina paljon lasten parissa ystävien vauvojen vuoksi. Lisäksi kun mediassa on keskusteltu paljon julkisella paikalla imettämisestä ja imettämisen sosiaalisista ja terveydellisistä hyödyistä, niin asia ei enää tunnu sillä tavalla kiihottavalta. Suunnittelemme myös puolison kanssa perheenlisäämisestä, jolloin imettäminen ei tunnu seksuaaliselta vaan yksinkertaisesti vauvan ruokkimiselta.

En kyllä jaksa harmitella tätä, vaan olen oikeastaan aika tyytyväinen. Veikkaan että kiinnostukseni imettämiseen on ollut nuoruuden kokemuksen puutetta ja halua päästä olemaan naisen kanssa lähellä, varsinkin hänen rintojensa lähellä. Nyt kun on kokemusta aivan eri tavalla ja rintoihin pääsee kiinni koska vaan, ei se maito kiinnosta yhtään.

Odotan kyllä innolla sitä, että kun joskus se vauva tulee ja vaimo alkaa imettämään, niin aion kyllä maistaa maitoa. Tämäkin on ilmeisesti monilla miehillä joko fetissi tai sitten vain iso osa seksuaalisuutta - aikuisen imettäminen. Monet parit ovat ilmeisesti lähentyneet paljon sen vuoksi, että puoliso on imenyt maitoa naisen rinnoista. Monesti maitoa jää yli tai jos lapsi on jo siirtynyt korvikkeeseen tai kiinteään ruokaan ja maidon tuotanto jatkuu vielä, niin on koettu luonnollisena että puoliso on osana imetysprosessia. Tämä elämänasenne kiinnostaa ajatuksen tasolla, mutta en tiedä miltä se oikeasti tuntuisi. Kerroin vaimolle pohtivani tätä asiaa, mutta hän koki asian vähän outona että imisin maitoa hänen rinnoistaan.

Tilanne varmasti voi muuttua kun joskus se lapsi tulee elämään. Voi olla että silloin kun kaikkien vuosien haaveiden jälkeen imetystä pääsee kokeilemaan, se voikin tuntua todella kummalliselta. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen ettei ole haluja tai toiveita sen enempää imetysfantasioihin. Onhan itsellä näitä fetissejä ja haluja jo valmiiksi niin paljon, että vaihtaisin mielelläni pahimmat fetissit vaikkapa siivousintoon!

Millaisia ajatuksia imettäminen ja aikuisen imettäminen sinussa herättää? Oletko kokeillut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti